Maalle mieleni tekevi

Onni-työkirja puki sanoiksi sen mitä olen omissa mielikuvissa hahmotellut maaseudun suunnaksi. Enenevässä määrin ihmiset hakevat yhteyttä luontoon ja jopa tarvitsevat apua sen yhteyden löytämiseen. Osa näistä hakeutuu asumaan, osin tai kokonaan, maalle. Lopuille riittää, että luonto tulee pikku paloissa kaupunkeihin, joko viheralueina tai tuotteina ostoskasseihin. Tästä on jo nyt merkkejä mm. Reko-rinkien toiminnassa, vapaaehtoistöiden tekemisenä maalla tai osallistuvana lähimatkailuna. Lukuisat villiyrttikurssit täyttyvät tiedonhaluisista ihmisistä, jotka janoavat ”isoisoäitien” oppeja. Kaupunkiviljely elää kasvun kautta ja nämä toimet ovat nousseet jopa statussymboleiksi. On ”coolia” kertoa olleensa pesemässä ruusujuuria Lapissa, ostaneensa Rekosta talvivalkolöökiä sekä lammasta että olleensa Metsähallituksen lammaspaimenena kesälomalla.

Näistä palveluista ja elämyksistä ollaan valmiita maksamaan. Tähän pitäisi pystyä vastaamaan, ja tarjota palveluita laadukkaasti. Maatilamatkailussa ei enää riitä lautamökki pellon reunassa. Se kaipaa ympärilleen tarinoita, perinteitä ja elämää, unohtamatta hyvää lähiruokaa, aitoa kohtaamista ja tietenkin WiFiä.

Myös luontoon meno voi olla monelle pelon aihe. Sitä pitää auttaa tarjoamalla opastuksia, elämyksiä, jopa ihan kodin lähellä. Madalletaan kynnystä ja kannustetaan ylittämään itsensä. Moniko kaupungissa elävistä on ollut tunnin pimeässä metsässä ilman valoa? Maannut vihreällä sammalpeitteellä? Kävellyt paljoin jaloin havujen peittämällä polulla? On paljon asioita joita ei rohjeta tehdä itse.

Kaikki nämä suuntaukset avaavat mahdollisuuksia maalla asuville, niin tulon lähteinä, työllistäjinä ja palveluja kylillä pitävinä voimina. Ei anneta niiden valua hukkaan. Tämä puhdas, vielä villi, ainutlaatuinen ja rikas luonto on meidän aarre, mitä ei voi viedä ulkomaille!

Omat kiinnostuksen kohteet kohtaavat hyvin näitä toiveita ja suuntauksia. Lähiruoka, villiyrttikurssit ja luontoretket ilman moottoreita saavat minut innostumaan, jakamaan omaa tietoa ja luonnon voimaa sitä kaipaaville.

Minna Haurinen

MEAT 2016

Lokakuun lumoa ja syksyn satoa

Lokakuu toi tullessaan kuulaat pakkasyöt ja työrintamalle uusia haasteita. Maaseudun kehittäjän erikoisammattitutkinnon perusteet uudistetaan ja minua pyydettiin työryhmän sihteeriksi. Vau...ihanaa päästä vaikuttamaan uudistamiseen. Hanketyönkin ilon ja motivaation lähde on kehittäminen, uudistaminen ja kyky saada tuloksia aikaan. Viimeksi juttelimme lähikoulutuspäivillä siitä millainen on hyvä hankevetäjä/projektipäällikkö. Sellainen, joka hallitsee käytännön toteuttamisen, talousasiat, johtamisen sekä on hyvä verkostoitumaan ja jolla on hyvät sosiaaliset taidot. Moniosaaja täytyy olla.

Tämä minullekin tarjottu tehtävä on projektiluontoinen. Sillä on budjetti, aikataulu ja tuloksia pitää saada aikaan. Tavoitteena on saada tutkinnon perusteisiin valinnaisuutta. Oma tavoitteeni on myös se, että tutkinnosta saataisiin niin kiinnostava, että sitä toteutettaisiin eri puolilla Suomea. Ja myös hakijoita olisi runsaasti. Tutkinnon järjestämisoikeuksia on kyllä monellakin oppilaitoksella, mutta ei koulutusta. Maaseutu tutkinnon nimessä voi hämmentää. Kuitenkin maaseudun toimintaympäristö voi olla hyvin monimuotoinen ja korkeaa teknologiaa hyödyntävä. Hanketoimintaa tehdään niin kaupungeissa kuin maaseudulla. Eu:n näkökulmasta taitaa olla niin, että lähes koko pohjoinen Suomi kuuluu maaseutuun. Ei siis anneta nimen hämätä.

Tälle projektille perustetaan työryhmä, joka on vielä avoin. Nyt odottelen neuvottelujen jatkumista opetushallituksen Annen kanssa. Sitä ennen pohdiskelen ja kerään lisätietoa ja näkemyksiä siitä mihin suuntaan tutkintoa pitäisi kehittää. Mielelläni otan vastaan ajatuksia tutkinnon uudistamisesta
Niin ja toivon opiskelijoille intoa tehdä hankesuunnitelmia sillä tutkintotilaisuus lähestyy. 

.

BLOGIKIRJOITUS: MINUN AJATUKSIA MAASEUDUN TULEVAISUUDESTA JA SIITÄ ONKO MAASEUDULLA TULEVAISUUTTA?

SUVI PESONEN /PSK MEAT 2016

Olen ajautunut maaseudun heilumattomaksi kannattajaksi, koska se on meidän perheen juttu. Se juttu on oma talo ja rauha, jonka pihapiirissä voit hiippailla alasti, se on luonto ja juuret, läheiset sukulaiset, lähikoulu ja ne kylän kaikki ihmiset, joille oikeasti voi soittaa jos on hätä. Se on se vahva tunne, että tämä on sitä elämää, josta tulee hyvä ja turvallinen olo, sitä, että tietää olevansa kotona.Sitä kutsutaan kaiketi yhteisöllisyydeksi, jos voi vessasta soittaa naapurille tuotko paperia tai porhaltaa kouluun selvittämään jos lapsella on ongelmia ja saada ne möröt talttumaan ennen räjähdysmäisiä mätäpaiseita. Ja mikäli Erkkiä ei ole näkynyt raitilla muutamaan toviin tiedetään mennä oven taakse kolkuttamaan ja kysymään mikä on homman nimi. Kaupassa voi käydä kerran viikossa, mutta lasten lähipalvelu, koulu, pitää olla lähellä. Sen vuoksi mekin olemme valinneet kylämme ja minä ajautunut suomen kyläkoulujen kannattajaksi! Itse haluan olla kehittämässä maaseudulla tulevaisuuden hyvinvointikouluja, joiden kehittämismahdollisuudet ovat RAJATTOMAT!

On nähtävissä, että taloushaasteet eivät tule hetkeen paranemaan ja ne asiat, joita suomi on pitänyt vahvuuksinaan onkin  kääntymässä heikkouksiksi.Tarvitaan mitä kipeimmin uudenlaisia ratkaisuja eri-ikäisten ihmisten hyvinvoinnin tukemiseksi ja peruspalveluiden tuottamiseksi. Ne lähipalvelut, joita ihminen tarvitsee päivittäin tulisi erityisesti olla lasten ja iäkkäiden todellisia lähipalveluita. Työikäiset huristelevat autoillaan kauemmaksikin.

Suomella ei ole enää varaa lisätä pahoinvointia ja työkyvyttömyyttä, yksinkertaisesti ei ole rahaa. Esim. joka kuudes alle 30 vuotias on työkyvytön masennuksen vuoksi tai joka toinen päivä yksi vanhus tekee yksinäisyyden vuoksi itsemurhan. Ja huostaanottokustannukset ovat yhtä paljon vuodessa kuin koko ammatillisen koulutuksen menot.

KOULUN MERKITYS ENNALTAEHKÄISEVÄSSÄ TOIMINNASSA ON SUURI JA SE ON PERUSOPETUSLAISSA MAINITTU LÄHIPALVELUKSI

25 vuoden aikana suomen peruskouluista on lakkautettu puolet ja säästöjä ei ole syntynyt. Eniten peruskouluverkon heikentyminen on osunut maaseutualuiden lapsiin. Mitä jos tämä onkin osa seuraus siitä, että lapset voivat koko ajan huonommin kuten myös opettajat? Korvaavat hoitokulut mm. Erityisopetuksen, psykiatrisen hoidon ja huostaanottokustannukset ovat kasvaneet samaan aikaan räjähdysmäisesti. Onko osittain kyse siitä ettei meitä kyetä enää isoissa massoissa huomioimaan yksilöllisesti, jota jokainen lapsi tarvitsee varttuakseen ja ihminen elääkseen? Uno Cygnaeus totesi jo 1800-luvulla, että se mitä kansakoulussa säästetään, joudutaan ennemmin tai myöhemmin sijoittamaan kuristuslaitosten ja vankiloiden laajentamiseen. Lähikoulu on ollut sivistysvaltiomme kehittymisen kulmakiviä, silloin jokaisella lapsella lähikoulu oli 5 km päässä. Nyt monin paikoin lapsen lähipalvelusta on tullut saavutettavuudeltaan heikompaa kuin kenenkään aikuisen aluepalvelu. Opetussuunitelma 2016 korostaa monin paikoin asioita, jotka on toiminut kyläkouluissa jo vuosikymmeniä. Myös koulurakennusten käyttöä ja moninaisuutta halutaan lisätä. Erityisesti koulut maaseudulla tulisi kehittää monipalvelukeskuksiksi, jotka palvelisivat koko kylän eri-ikäisiä ihmisiä, omien tarpeiden mukaisesti. Erityisesti varhaiskasvatus ja esikoulu tulisi olla koulun yhteydessä, nämä olisi sitä lapsi-ja perhelähtöistä palveluiden kehittämistä, jota LAPE (lapsi-ja perhepalveluiden muutosohjelma), hallituksen yksi kärkihankkeista tavoittelee. Nähtäväksi jää kuinka maaseudun palvelutarpeet mahtuvat kärkihankkeeseen. Mikäli kyläyhteisöt eivät ole valveutuneita asian suhteen, asia jää kuntien tahtokysymykseksi hakevatko he LAPE:n  kehitysrahoja sekä  mihin ne suunnataan.

DIGITALISAATIO, KEHITTÄMISEN EDELLYTYS?

Digitaalisuutta on sanottu maaseudun kehittymisen edellytykseksi. Digitaalisuus avaa tämän päivän kehityksellä hyvin paljon ovia, mutta se ei saa oikeaa ihmistä kohtaamaan toista. Uskon kuitenkin, että sen avulla saatetaan paljon uudenlaisia ratkaisuita maaseudulla.

Todetaan myös, että työtä tekee tulevaisuudessa enemmän ja enemmän koneet, näin ollen työntekijöiden tarve vähentyy. Pohdin kuitenkin, että kuka korjaa koneita ja tuleeko sellainen seinä vastaan että huomaamme sen olevan kehitykselle väärä suunta? Itse toivoisin, että lapsistani kasvaisi henkilöitä, jotka osaavat tehdä töitä käsillään. Uskon, että heitä tarvitaan aina vaikka kuinka digitalisaatio jyräisi yhteiskunnan.

Fossiilitalous on muuttumassa biotaloudeksi, jonka seurauksena povataan maaseudulle n.100.000 uutta työpaikkaa. Nämä tuovat paineita peruspalveluihin, sillä kaikki työntekijät eivät ole reissulaisia eikä naimattomia.

MAASEUDUN TUOTTAJAT JA SUOMALAINEN RUOKA

Maaseudun tuottajien ahdinkoa, jota kukaan ei ymmärrä, ellei oma vaimo tai mies roiku hirressä tai lapset otettu ongelmien vuoksi huostaan. Valitettavan rajua tekstiä, mutta seurauksia tämän hetkisestä ahdingosta, jota olemme saaneet lööpeistä lukea, monet vailla minkäänlaista kosketuspintaa. Sukutilat ovat olleet monessa sukupolvessa ja työn jatkaminen on ollut itsestäänselvyys vaikka työtä tehtäisiin kellon ympäri ja kauppa käärii liiveihinsä isoimman potin.

Koska me heräämme vaaraan, että meillä ei enää välttämättä ole kotimaista ja puhdasta ruokaa, saati puhdasta, makeaa vettä? Ostaako tulevaisuudessa jokin iso organisaatio  kaikki ahdingossa olevat tilat ja markkinoilla pärjää vain enää jälleen ja kerran suuri yritys. Tälläkin hetkellä hyvin monessa koulussa ja laitoksessa syödään sellaista ulkolaisista raaka-aineista valmistettua ruokaa, jota meillä suomessa ei saisi edes tuottaa. Mutta ikääntyneet ja lapset voivat hyvin syödä!

Keskuskeittiöt osoittavat, että ruoka on teollisuutta varten, ei ihmistä. On väärin syyllistää ihmisiä, jotka vaativat parempaa kouluruokaa. Kouluruoka, joka voi olla monelle se ainut lämmin ateria ja kaiken ravinto- opin perusta.Oman kuntamme esimerkki on, että ruoka toimitetaan kaksi kertaa viikossa ja torstain ruoka toimitetaan perjantaina jääkaappiin ja syödään maanantaina. Perjantain ruoka syödään tiistaina jne. Mitä tapahtuu kuntalaisille, joka tiedustelee kotimaisuuden ja lähiruoan perään, saati työntekijät? Heidät hiljennetään,osa pelolla.

LUONTO, YRITTÄJYYS, HAJAUTETTU ASUMINEN

Malli Saimi Hoyer on puhunut paljon luonnon merkityksestä hyvinvoinnille ja siitä, kuinka suomalaiset eivät osaa hyödyntää vahvuuksiaan. Uskon, että Green Care - hoivayrittäjyys  tulee olemaan tulevaisuuden juttu, kuten suomalainen ruokakin.

Tällä hetkellä elämä on hyvin hektistä ja monet lähtevät pois oravanpyörästä etsiäkseen elämään tasapainoa, hetkellisesti tai pysyvästi, monesti maalta. Enkä suinkaan tarkoita, että maaseudulla asuminen on ainoa ja oikea valinta, vaan sitä, että meillä täytyy olla mahdollisuus valintaan.Kesäasukkaat ovat yksi ja vahva esimerkki tästä. Monet viettävät koko ajan enemmän vuodesta aikaa kesäasunnollaan tai vastaavasti muuttavat sinne vakituiseksi asukkaaksi. Kesäasukkaat ovat monessa kylässä vielä tunnistamaton voimavara kylien kehittämiseksi.

Maatalous-ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen on todennut, että menestyäkseen suomi tarvitsee mahdollisimman tasapuolista aluekehittämistä. Pääministeri Sipilä puhuu hajautetun asumisen ja koko suomen asuttuna pitämisen puolesta. Nämä tuntuu ristiriitaiselta siihen nähden minkälaisia päätöksiä hallitus saattaa alulle, joilla valitettavasti heikennetään ensimmäisenä maaseutualuiden asukkaiden hyvinvointia ja jotka näkyvät ensimmäisenä haja-asutusalueilla. Pitäisi myös aina muistaa minkälaisesta maaseutualueesta puhutaan, sillä jokaisella alueella on omanlaiset palvelutarpeensa.

Puhutaan, että ihmisten muuttoliike on tulevaisuudessa kaupunkivetoinen. Tarkoituksenmukaista lienee alasajaa maaseudulta KAIKKI palvelut ja sitten ihmetellä miten ihmiset eivät siellä viihdy.  Kaiken takana kerrotaan olevan säästäminen, joka toisaalta jääkin hyvin toisarvoiseksi. Kuka tätä keskittämistä johtaa ja kuka siitä hyötyy?

MAASEUDUN UUSI TULEMINEN, KOLMAS SEKTORI

Olen sitä mieltä, että ihmiset maaseudulla on perustyytyväisiä ja tyytyvät vähään. Sitten kun sieltä alkaa kuulua soraääniä on todellinen hätä. Ja nyt niitä on kuultu.

Uskon, että hädän seurauksena on nähtävissä maaseudun uusi tuleminen kuten esim. 70-luvulla, kun ihmiset alkoivat vastustaa keskittämistä, maalta pois muuttoa ja kyläyhdistysten synty sai alkunsa.

Yrittäjät ja kolmas sektori tulevat olemaan merkittävässä roolissa tulevaisuuden kunnissa , maaseuduilla, peruspalveluiden tuottamisessa. Se vaan on tehtävä meidän kaikkien, yhdessä, ihan itse ja siihenhän me ollaan totuttu vaikka se välillä hiukan närästääkin.

Tammikuussa 2016, ministeri Tiilikainen avasi maaseudun yrittäjyyttä edistävän kampanjan. Hän totesi, että potentiaalia on, kunhan löytyy vain rohkeutta. Tuntuu hiukan myös siltä, että kaikkia halutaan yrittäjiksi, jotta yhteiskunta pääsisi sitovista velvoitteista työntekijöitä kohtaan. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin enemmän kuin tarpeeksi on tullut pienyrittäjiltä viestiä, että yhteiskunnan tulisi tukea paremmin yrityksiä ja parantaa yrittäjien oikeusturvaa. Toisaalta on myös visoitu, että se tulee olemaan tulevaisuudessa yleistyvä tapa työllistää itsensä. Julkinen puoli pyrkii vähentämään työpaikkoja ja ulkoistamaan näitä, mutta pärjääkö siinä kisassa taaskaan pieni? Lasten ja nuorten  osallisuutta aktivoidaan monin keinoin esim. 4H :lla on  upeita esimerkkejä nuorten yrittäjyystoimista ja nyt kouluihin tavoitellaan yrittäjyystietoutta (www.pikkuyrittajat.fi)

Kolmannen sektorin asemaa on selkeytettävä ja tapauskohtaisesti katsoa mitä siltä voidaan vaatia. Tuskin kukaan on valmis pysyvänä ratkaisuna vapaaehtoisvoimin järjestämään palveluita, joita yhteiskunta ei voi tuottaa.

Toinen juttu on se, että miten kunnat lähtevät mukaan yhteistyöhön sekä yrittäjyyden tukemiseen ja kykenevätkö he kasvamaan kumppanuuteen, joka vahvistaisi kaikkien toimimista?

Sote-uudistuksen myötä kunnille jää varhaiskasvatus, koulu ja hyvinvointia tukevat sekä ennaltaehkäisevät palvelut. Siinä kolmannella sektorilla tulee olemaan suuri merkitys.

Keskus- ja taajamavetoisella kehittämisellä kunnat eivät lisää elinvoimaansa, tarvitaan moninaisuutta, brändäystä ja mahdollisuuksia valita. Erityisesti lapsiperheiden palvelut tulevat olemaan merkittäviä sijoituksia elinvoiman kannaltakin.

Lapsissa on yhteiskuntamme tulevaisuus  ja heihin tulee satsata.

Eikä pidä unohtaa, että yhteiskunnan "sokea piste" , maaseudun lapset kuuluvat myös siihen kastiin, jotka peräänkuuluttavat tasa-arvoa!

Menestymiseen tarvitaan tunnetta kuulua johonkin, kykyä ottaa huomioon toiset ja kunnioittaa myös itseään, hyväksytyksi tulemisen tunnetta, uskoa siihen, että voi vaikuttaa muutokseen, rohkeutta, yritteliäisyyttä, luovuutta, uudistumiskykyä sekä kykyä nähdä tulevaisuuteen!

Näillä eväillä maaseutu lähtee nousuun!